Uutiset

Tilitoimiston tuntikirjanpito-ohjelman ensimmäinen versio valmistui syksyllä 2008. Tuntikirjanpito toimii osana tilitoimiston työseurantaohjelmaa, kuitenkin se on erikseen hankittava osa. Sovelluksella voidaan kirjata sekä laskutettavia tunteja että todellisia työtunteja. Tunteja voidaan lisätä, poistaa ja korjata. Lisäksi voidaan  kirjata laskutettavia materiaaleja ja kappalemääräisiä töitä. Tuntikirjanpitoon sisältyy myös raportteja.

Sekä tilitoimiston työseuranta- että tuntikirjanpito-ohjelma kehittyvät koko ajan. Työseurantaan on tehty myös osuus, johon voi merkitä eräpäiviä eri töille. Ohjelmat ovat olleet hyvin edullisia alusta lähtien ja sama linja jatkuu. Ohjelmasta on kuitenkin tekeillä versio, joka on ominaisuuksiltaan huomattavasti nykyistä monipuolisempi, joten sen hinta väistämättä on korkeampi kuin nykyisen version. Hinnoitteluun palaamme kun uusi versio on valmis. Uusi versio tulee esittelyyn sen valmistuttua. Tilitoimisto-ohjelmista on olemassa useita eri käyttäjille räätälöityjä versioita. Haluamme korostaa sitä, että ohjelmiin voidaan tehdä käyttäjien toivomia muutoksia tarjousperusteisesti.

Lexa -lakitoimisto-ohjelma on nyt uudistettu ja yksinkertaistettu, sen käytettävyyden parantamiseksi tehdään työtä jatkuvasti. Uudistettuun ohjelmaan voi nyt tutustua sivuillamme.

Diary -päiväkirjaohjelma on uusin tuotteemme. Se on toisen asteen oppilaitoksille tarkoitettu uudenlainen helppokäyttöinen päiväkirja.